Avainsanat

, ,

L’Eau d’Hiver, Frédéric Malle

Gogolin pohjoiseen nenään lumi tuoksuu kirpeältä.

Lumelumi on yllättäen makeaa, marsipaania piparkakkutalon pihalta.

Nyt on harvinainen hetki hämmästellä paksua lumipeitettä Etelä-Euroopassa ja todentaa vahvistaako poikkeus säännön.

Kattoterassilta kuuluu tip tip tip ja kaikkialta muualta jään hakkaamisen tylppä kolke. Pihan mahtava laakeripuu on lumikuormasta aromaattisina säpäleinä ja pakkasen puremat oliivi- ja appelsiinipuut joutavat uuniin. Kaikki nämä tuoksuvat, mutta yksikään tuoksuista ei ole makea.

Ellenan tuoksu on hieno fantasia lumesta, mutta sen suhde alkuperäiseen on sama kuin sadun toteen.

Sen todellinen lähde on mimosannuppuja täynnä oleva akaasia, joka tuhoutui lumen painosta räksähtämällä tyvestä poikki. Otin oksia talteen lasiin kirjoituspöydälle. Katsotaan, saadaanko niistä pajunkissoja. Jo nyt ne tuoksuvat hienommin kuin hienoinkaan parfyymi.

Makea keinolumi sulaa iholta pois paljon nopeammin kuin oikea. Saat nauttia siitä noin kaksi tuntia, et päiviä. Oksat kestävät pitempään.

Mistä? Frédéric Mallen nettimyymälästä tai The Perfumed Courtin näytteestä (oma piskuisen pieni kappaleeni).

Mainokset