Avainsanat

, , ,

No. 18, Les Exclusifs, Chanel

Kun asuin New Yorkissa, kävin toisinaan Queensissa iranilaisessa delissä. Siellä myytiin ruusunlehtihilloa.

Tämä tuoksuu juuri siltä.

Ensivaikutelma on juovuttavan fotorealistinen ruusu, puhdasta päihdettä. Mutta pitemmän päälle tuoksu alkaa rasittaa. Hammasta kolottaa. Tarvitsen insuliinia. Herkku romuttaa terveyteni.

Se hillokin taisi lopulta jäädä syömättä.

Sopii turkkilaisen halvan ystäville ja pikkutytöille.

Arviointi kesti ja kesti sillä näin normaalia enemmän vaivaa tämän tuoksun eteen. Näytteeni tuoksui niin erilaiselta kuin ennakko-odotukseni että kävin päiväkävelyllä kalibroimassa nenäni Chanelin puodissa.

Kahlasin sohjossa Borghesen puiston läpi. Lapset laskivat siellä pulkkamäkeä, minä luistelin Espanjalaisia portaita alas.

Ulkoilu koiranilmalla kannatta. Putiikissa ei ollut ketään, kahdeksan myyjää syöksähti palvelemaan kunnes kävi ilmi että olen parfyymiasiakas. Se jäljellejäänyt kaikkein nuorin suihki antaumuksella ja voin nyt vahvistaa että kaupankin 18 tuoksui hillolle. Sain esihaistiaiset myös Jerseystä jota minulla ei vielä ole. Ja huomasin että aivan Chanelin putiikin vieressä on Etro – luulen että käyn sielläpäin uudestaankin kävelyllä.

Advertisements