Avainsanat

, ,

Piper Nigrum, Lorenzo Villoresi

Kristus mikä alkutuoksu.

Keitä helvetinkeitos yskänpastilleista, kuusenkerkistä, siirapista ja sammakoista. Lorauta liemeksi pari pulloa yrttilikööriä, kaada ruskeisiin pulloihin. Voit heittää sekaan pari pippuriakin, mutta niitä et kyllä haista kaiken tuon muun roinan ohi.

Tämä ei varmaan ollut tarkoitus, mutta tästä tulee mieleen jonkun papan aamutoimet. Yöpöytä, tekohampaat, lääkelasit, reinot ja pitkät kalsarit.

Vedä villaliivi päälle, hattu päähän, keppi käteen ja lähde apteekin kautta piazzalle hengaamaan ikätoveriesi kanssa. Käppäilette vähän puistossa, vaihdatte taas ne samat kuulumiset ja menette sitten pystybaariin kiskomaan caffè corretton tai katkeron. Sitä en osaa sanoa kuinka tämä käyttäytyy tuulipuvun alla Itäkeskuksessa.

Ja sitten tuoksu muuttaa täysin suuntaa.

Helvetinkeitosta alkaa lapsettaa ja se sulaa piparkakkutaikinaksi, jossa on kuitenkin koko ajan jotakin kiinnostavaa dissonanssia.

Herkullinen jälkituoksu suorastaan synnyttää halun nuolaista tämän kantajan ihoa – kuinka usein pappa saa sellaista huomiota osakseen? Ehkä siksi näitä Villoresin tuoksuja myydään Italiassa ihan pienissäkin paikoissa. Mitä enemmän tätä nuuhkin, sitä jännittävämmältä ja dynaamisemmalta tämä minusta tuoksuu. Ei sovi ujolle ja aralle miehelle. Rohkean ja itsensä jo löytäneen setämiehen charmia tämä sen sijaan todella alleviivaa.

Naisen päällä tämä tuoksu on täysi nonkonformisti. Jos haluat typerryttää Irman ja Sirkka-Liisan teatterissa, unohda Shalimar ja Mitsouko ja laita tippa tätä korvan taakse. En vastaa siitä mitä sen jälkeen tapahtuu.

Advertisements