New Haarlem, Bond No. 9

Tiedän mielestäni jotakin Harlemista. Vietinhän siellä muutaman vuoden.

Harlem on kahden maailman törmäyspiste: ensimmäisen ja kolmannen.

Kunnon Harlem koostuu kasvottomista kaupungin vuokrataloblokeista ja lähibodegoista, joiden laareissa sama kurkku tervehtii sinua viikosta toiseen. Koko alue haisee bussivarikolle. Ilma on niin saastunutta että siitä saa helposti astman.

Ankeimmillaan Harlem on 126. katu yöaikaan. Röttelöisiä rakennuksia, poliisiaseman takapuoli, roskiksella juoksee yksinäinen rotta.

Uusi Harlem on jotain aivan muuta. Juppifioituva ghetto, johon minäkin tavallaan kuuluin. Tummimmillaan maitokahvinvärisiä ihmisiä, jotka siemailevat mocha latteja ylihintaisista pahvimukeista. Citarella, josta saa ranskalaisia juustoja ja tuoreita kirsikoita. Kalliimmanpuoleisia ketjuliikkeitä, viimeisen päälle tuunattuja autoja ja yli miljoonan dollarin townhouseja.

Ei ole epäselvää, kummalle puolelle tämä tuoksu kuuluu. Laventelia sai Harlemissa ennen vanhaan vain pesupulverin parfyymina ja ilmanraikasteena. Jääkahvi ei istu sinne oikein vieläkään.

Se ei estä tätä tuoksua olemasta suunnattoman miellyttävä ja houkutteleva. Elegantti fuusioappetizer – klassinen kepeä miesten tuoksu joka on alkoholin sijaan sekoitettu kylmään kahviin. Ja kukapa haluaisikaan haistella sitä vanhaa Harlemia – dieselkäryn, lämmössä muhivien roskien ja mädän lihan tuoksua?

Advertisements