Prada on vähän kuin sosialistinen realismi.

Yhden aikakauden se oli ainoa oikea vaihtoehto, virallista hyvää makua. Muotia seuraavien univormu, pakollinen kuvio. Innovaattori, jota kaikki perässähiihtäjätkin ihailivat. Yhteen aikaan kaikki tietyn ikäluokan ja tulojakauman nuoret naiset säästivät pennejään Pradaan tai MiuMiuhin (jos se oli sittenkin liian kallista, kopioita sai aina Club Monacosta).

Lankesin itsekin hypeen, hetkeksi. Mutta nämä tuoksut – näitä en tajunnut silloin. Tajuanko nytkään? Annan niille vielä kerran uuden mahdollisuuden. Koska tuoksuja oli La Rinascentessa jäljellä vain neljä, haistelin ne kaikki. Koettakaa kestää.

PS Meillä on viime yön ajan ollut vomitfest. Se saattaa heijastua näihin juttuihinkin.

Mainokset