The Dreamer, Versace

Olet menossa ensitreffeille: ei ollut muutakaan tekemistä.

Et miettinyt yhtään mitä tempaisit päällesi.

Vastapuolen kortit ovat täysin toiset.

Hän lipuu luoksesi autolla, joka on yhtä pitkä kuin vanha. Nouset kyytiin, pohja notkahtaa.

Auto on huolella puunattu ja parfymoitu sisältä. Viisinkertaisella vahvuudella.

Auto lähtee liikkeelle. Se kulkee samaa nopeutta kuin ruumisauto. Sitä ajaa Uneksija.

Tapaaminen ei johda mihinkään. Valitset toisen ja valitset väärin.

Mutta Uneksija jättää aivojesi poimuihin pysyvän, hellän ja surumielisen muistijäljen.

Muistat vieläkin sen väkivahvan tuoksun.

Se on enemmän kuin voit sanoa useammista muista miehistä. Vaikka et enää muistakaan Uneksijan nimeä.

Lämpimät kiitokset näytteestä, Jaakiem!

Tällä tuoksulla on jakautunut persoonallisuus. Se tunnetaan sekä nimelle The Dreamer että The Screamer. Tutustuin ensin jälkimmäiseen ja sitten vasta déjà vuna edelliseen.

Minusta tämä on hyvin privaatti tuoksu. Se päällään Uneksijan aikeet ovat ilmeiset. Laventeli viittaa uneen, mutta tällä tuoksulla on rikas alitajunta.

Jos kannat sydäntä hihassasi, ja sydän on vielä puhdasta kultaa, valitset tämän. Annostele tätä tipan neljännes kerrallaan, tai tyrmäät treffikumppanisi tavalla jota et toivonut. Jos maltat pysyä subliminaalisissa määrissä, notkautat polvet. Joka tapauksessa jätät pysyvän muistijäljen.

Itse pidän enemmän arvausleikeistä. Mutta on kyllä tilanteita, joissa suora puhe ja nöyrä rehellisyys sulattaa sydämen. Vaikka vastapuoli ei typeryyttään ymmärtäisikään sitä arvostaa.

Mainokset