Avainsanat

, , ,

Myrrhe et Délires, Guerlain

Moni taitaa pinnistellen muistaa mitä lahjoja tietäjät kantoivat seimen ääreen.

Otan niistä lahjoista nyt käsittelyyn vaikeimman: mirhamin.

Itse en aidosti tiennyt miltä tämä tuoksuu. Tai siis en tiennyt ennen kuin hyppäsin ja kokeilin.

Alkushokki on sama kun maistaessa jotakin äärettömän makeaa – kipu tuntuu takahampaitten juurien juilaisuna. Tuoksuun yhdistyy vatsaa kääntävää liukkautta. Tulee mieleen pesuvadissa lilluva pyörän sisäkumi – tai se luonnonerite, josta me kaikki olemme saaneet alkumme.

Tuoksu on siis ohut, liukas ja kipua tuottavan makea. Lyhyen alkupahoinvoinnin jälkeen seuraa vielä raskaampi synti, yhdentekevyys. Tuoksu loivenee pian hivenen kukkeaksi hajuksi, joka ei enää erotu eikä innosta.

Hyvät itämaan tietäjät, tuokaa kernaasti minulle tuliaisina iso kasa suitsuketta ja kultaa! Mutta voitte rauhassa keventää käsimatkatavaraanne jättämällä sen mirhamin kokonaan kotiin. Kiitos ja kuulemiin!

Ai niin, arviointi. Annan kaksi tähteä: yhden koska en halua haistaa tätä enää uudestaan, mutta toisen, koska elämys oli niin voimakas, että se pitää vielä joskus toistaa.

Mistä? Mirhamidelirium on ilmaisnäyte Place Vendômesta Belgiasta. Ostaakohan tätä joku oikeasti?

Haistoin ihan vertailun vuoksi vielä mirhamia suoraan raaka-aineliuskalta Osmozin Pelle Peloton -setistä.  Raaka-aine mirhami on kuin makkarantekijän pesemä suolimytty: kalvakka, makeanpistävä ja liukas, erittäin eritteinen. Tuo oksennuksen kurkkuun ja inhon ilmeen kasvoille.

Kauheimpia tuoksuja mitä tiedän, itse asiassa.

Pidän makeasta, mutta en näköjään kaikesta makeasta. Tässä on kalmantuoksua.

Mirhami on peräisin Somaliasta. Sen tuoksun sanotaan luovan rauhaa – tässä vastuu on täysin kuulijalla. Kreikan taruissa mirhami liittyy ehkä hieman realistisemmin sukurutsaan. Prinsessa Myrrha joutui isänsä raiskaamaksi ja itki haavansa pihkakyyneliksi. Insestinhajuisista kyynelistä syntyi Adonis (ihan oikeasti!).

Miksi sitten kukaan haluaa sotkea mirhamilla tuoksuns? Loistava selitys löytyy täältä. Mirhamia on myös Diorin Bois d’Argentissa (jota Ilona juuri hehkutti), Serge Lutensin La Myrrhessä ja Opium pour Hommessa.

Uskaltaisitteko kokeilla? Tai oletteko jo löytäneet mirhatuoksuja joista nautitte?

Advertisements