Uneksija

The Dreamer, Versace

Olet menossa ensitreffeille: ei ollut muutakaan tekemistä.

Et miettinyt yhtään mitä tempaisit päällesi.

Vastapuolen kortit ovat täysin toiset.

Hän lipuu luoksesi autolla, joka on yhtä pitkä kuin vanha. Nouset kyytiin, pohja notkahtaa.

Auto on huolella puunattu ja parfymoitu sisältä. Viisinkertaisella vahvuudella.

Auto lähtee liikkeelle. Se kulkee samaa nopeutta kuin ruumisauto. Sitä ajaa Uneksija.

Tapaaminen ei johda mihinkään. Valitset toisen ja valitset väärin.

Mutta Uneksija jättää aivojesi poimuihin pysyvän, hellän ja surumielisen muistijäljen.

Muistat vieläkin sen väkivahvan tuoksun.

Se on enemmän kuin voit sanoa useammista muista miehistä. Vaikka et enää muistakaan Uneksijan nimeä. Lue loppuun

What is Love?

Avainsanat

Hypnotic Poison, Dior

Rakas päiväkirjani,

Minulla on ollut ikävä sinua. Haistelu ei tunnu samalta ilman sinua. Olen ollut ihan muiden tuulten vietävissä, mutta nyt palaamme perusasioihin.

Menin tänään Sokokselle metsästämään Christinaa ja Beyoncétä, mutta sitten lankesinkin kaidalta tieltä.

Tästä hypnoosikikkailijasta, köyhän kansan Charcot’sta, on ainakin kaksi versiota. Eau Sensuellen voi unohtaa, se on vesitetty tuberosa jolla ei ole elinkelpoisuutta darwinilaisissa ekosysteemeissä.

Mutta sitten tämä toinen. Ajattelin ensin, että olet huonosti tehty manteli. Sitten ajattelin että olet wannabe-gourmet, heikko sellainen.

Annoin sinun olla ja päätin unohtaa sinut. Mutta ei. Viet minulta jalat alta. En pidä sinusta, mutta pidän kuitenkin. Jos en tietäisi paremmasta, voisin jopa langeta loukkuihisi. Ja sitten lankean kuitenkin.

Lue loppuun

Valaannahka

Avainsanat

20120409-084335.jpg

Cuir Beluga, Guerlain

Aina välillä puhun itse itseni pyörryksiin. Alan itsekin uskoa etten ole se joka olen.

Siis etten ole karhunturkkinen Gogol joka tykkää pehmeästä, lämpimästä ja makeasta.

Ja sitten tulee tuoksu joka pudottaa taas prioriteetit kohdalleen. Se putoaa päälle tismalleen, siitä ei tarvitse justeerata helmaa eikä rukata yhtään saumaa. Se vain on.

Lue loppuun

Tuoksufoorumi muutti!

Hei kaikki, tuoksufoorumi muutti nyt ihan omaan kotiinsa http://tuoksufoorumi.fi

Päivittäkää vanhat linkkinne ja lisätkää blogeihinne mielellään myös uusia, jotta kaikki löytävät perille. Ilmoittakaa mulle tähän kommenttiboksiin mikäli teillä on vaikeuksia päästä perille tai kirjautua sisään!

Gogol on jokseenkin päästään pyörällä muutosta, onhan hän oikeasti vanhan liiton sulkakynämiehiä!

Raaka-aine: Galbanum

Avainsanat

Minua on lähes aina kiinnostanut kurkistaa kulissien taakse. (No ok, omistin kolme vuotta auton enkä ikinä katsonut sen konepellin alle.) Tiedonhalu ja yritys ymmärtää ovat johtavia ominaisuuksiani. Tieni tuoksujen kanssa on nyt johtanut siihen, että pelkkä tunteenomainen haistaminen ei riitä.

Varovainen avaus tähän suuntaan on yritys ymmärtää paremmin tuoksujen raaka-aineita. Soittaa voi toki korvakuulolta, mutta nuotinlukutaidostakin on iloa.

Haistelen juuri nyt galbanumia. Galbanum on vihreitten tuoksujen emo. Se on yksi niistä ainesosista, joka saa tuoksut tuntumaan aikuisilta. Kun haistan tätä, palaan ensimmäisiin hajuvesimuistoihin, isän Nizzan-tuliaisiin, pieneen chypre-pulloon monen vuosikymmenen taakse. Siihen jonka nimi on unohtunut.

Se oli juuri tätä.

Lue loppuun

Hedelmäpommi

Avainsanat

Bombay Bling, Neela Vermeere Creations

Aion kohta puhua parista raa’asta mangosta.

Sitä odotellessa voimme maistaa kypsää hedelmää.

Tämä on aika suoraviivainen fruity-floral, makea ja keltainen.

Tässä on parfyymiversio mangosmoothiesta. Ruokaisa ja ravitseva.

Se saattaa saada kaikki ympärilläsi puhkeamaan spontaanisti tanssiin (näin).

Ei mikään suuri tuoksu, mutta levittää mieletöntä hyvää tuulta.

Kytkee aivot irti ja kaikki hyvät tunteet päälle.

Vähän kuin Bollywood-leffat.

Lue loppuun

Näytillä

Avainsanat

Défilé New York, Histoires de Parfums

Ruohoa,  minttua, raparperia, ambraa, kaakaota ja tuhatta muuta asiaa. Miten ne voi mahduttaa samaan tuoksuun?

Helppoa: vuokraa puisto kaupunginkirjaston takaa ja pykää sinne pari telttaa. Kutsu sisään kaverisi ja kiellä samalla sisäänpääsy kaupungin kahdeksalta miljoonalta muulta asukkaalta.

Vasilisalta saamani tuoksulaina juhlii New Yorkin muotiviikkoa. Silloin nuo teltat ja koko keskikaupunki täyttyvät tavallistakin kauniimmista ihmisistä. Yksi ystäväni pääsi taannoin New York Fashion Weekin kutsuvieraaksi: rukoilin ja anoin että pääsisin hänen personal assistentikseen (nyt voitte kelailla mielessänne elokuvaa The Devil Wears Prada), mutta onni ei suosinut.

Tämä tuoksu on vähän kuin muoti-ihmiset. Ensikosketus tainnuttaa ja rakastuttaa. Parin tunnin päästä huomaat että keltainen ei sovi sinulle, kledju rypistyy kun hengität, saumat rispaavat tai kashmirissa oli siteenä polyakryylia, mutta olet jo hukannut ostokuitin.

Kannan tätä oikein mielelläni ja tulen tästä hyvälle tuulelle, mutta ei tätä ole aivan pakko omistaa. Vai onko?

Lue loppuun

Silkkiä ja silkkipaperia

Avainsanat

Métaboles, YS Uzac

Tuoksumessut ovat kuin Keukenhofin tulppaanipellot Hollannissa.
Tuhannet toinen toistaan kauniimmat kukat kilpailevat keskenään huomiostasi.

Tässä on yhden kilpasarjan voittaja: paras esillepano.
Sveitsiläinen YS Uzac oli dipannut yhden silkkipaperiruusun jokaiseen tuoksuunsa.
Saatoit ottaa ruusun käteesi ja hengittää syvään.
Yksinkertaista ja tehokasta.
Olen ja olin lumoutunut.

Monet ihmiset ajattelevat että voimakas, dramaattinen parfyymivahvuinen tuoksu on oikea valinta iltaan.

Minä olen toista mieltä. Kun asettaudun viereesi päivällispöytään tai kilistän laseja kanssasi kokkareilla en halua tukehtua Poisoniin tai aivastaa Angelia. Haluan korkeintaan aistia aivan vienoa tuskin havaittavaa tuoksua, joka saa haluamaan vielä lähemmäksi.

Tässä olisi sellainen. Tässä sanotaan olevan tomaatinvarsia ja lakritsia. Itse haistan ensin vihreää ja sitten vaaleanpunaista. Tuoksu on hyvin vieno. Sopii erinomaisesti silkkileninkiin päälläni. Se tuntuukin silkiltä.

Lue loppuun

Äänestys: Tuoksufoorumin kohtalo

Avainsanat

Aprillipäivän kunniaksi pikku äänestys. Nyt on hilluttu tuoksufoorumilla noin viikko. 16 käyttäjää, lähes viisisataa viestiä, kauhea määrä ketjuja, hehkutusta, känniviestejä ja rasvaisia juttuja (tsekatkaa etenkin Rumin pullo -ketju). Mutta ylläpitäjänä voin napsauttaa foorumin yhdestä napista kiinni jos idea olikin huono.

Minua kiinnostaisivat myös kaikkien vapaamuotoisemmat kommentit foorumikokeiluista. Miten se vaikutti teidän nuuhkimiseenne? Bloggaukseenne? Blogien lukemiseenne? Täydentävätkö foorumi ja blogit toisiaan? Vai syövätkö ne toisiaan? Riittääkö aika ja energia molempiin? Koitko vieroitusoireita kun foorumin serveri yski ja hidasteli yhtenä päivänä?

PS Tässä blogissa on huhtikuussa kaksi pääteemaa: toivomanne Siveetön sivetti ja Hermès. Kirjoitan myös terveisiä Milanon Esxense-tuoksumessuilta kunhan kerkeän. Jos olet tulossa Helsingin meetupiin ke 11.4., muista ilmoittautua Aigulle!

Viherpipertäjä

Avainsanat

Lime, Basil and Mandarine Cologne, Jo Malone

Odotukseni olivat järjettömän korkealla tästä modernista klassikosta. Tuoreen basilikan tuoksuja on yksi maailman parhaista. Mutta sitä on yllättävän vaikea saada pulloon.

Tämä yritelmä oli taas näitä tekopirteitä tekoterveitä tuoksuja jotka ovat yhtä aitoja kuin tekorusketus tai punavihreä. Hakematta tulee mieleen Prescriptivesin Calyx. Tuoksu dunkkasi haljun synteettiseltä keski-ikäisen tädin huulipunalta ja melkein pilasi mustekala-pacchereista tuntemani nautinnon. Jos colognen tarkoitus on virkistää, tämä epäonnistui täysin: tästä tuli nuupahtanut olo jo alkuillasta. (Ja jos pitäisi valita pienen pahan suden ja tämän välillä, valitsisin epäröimättä ensimmäisen.)

Lue loppuun

Pieni paha susi

Méchant Loup, L’Artisan Parfumeur

Tätä tuoksua parjattiin niin paljon että pitihän siihen tarttua.

Voin raportoida suoraan sota-alueelta: oikeastaan pidän tästä.

Tämä ei ole ilkeä, tuhma eikä uhkaava vaan niitä keveän ironisia tuoksuja, jotka pukevat vain äärimmäisen itsevarmoja ihmisiä. Tämä sopii lämpimään kevätpäivään kun poistat solmion, avaat ylimmät paidannapit, nojaat taaksepäin kahvilan tuolissa, kaadat viimeiset ristreton rippeet kitaasi ja puhallat savut kumppanisi silmille.

Tämä on mentolsavuke. Eikä edes kehno sellainen.

Tunnen paljon miehiä, joiden signature on Eucalyptus- tai Sisu-pastilli. Heihin tämä osuu. Tietysti jos mies jää luoksesi asumaan pitemmäksi aikaa, saatat jossain vaiheessa kyllästyä tämän kalsareihin, sukkamehuun ja Adidas-kassiin.

Lue loppuun

Appelsiiniambra

Avainsanat

New York, Parfums de Nicolaï

Tässä on minun kannanottoni tuoksufoorumilla heränneeseen keskusteluun parhaista miesten tuoksuista naisille. Diorin Eau Sauvagea olen jo kokeillut ja innostan kaikkia naisia tarttumaan siihen – sen kristallipullokin on naisen käteen sievä.

Tämä tuoksu on ehkä vielä parempi. Kevyt, elegantti, hienostunut, sitruksinen ja pihkainen. Helisevää ambraa, täydellinen kirkkaaseen kevätpäivään. Appelsiinia, joka sopii hedelmänvihaajalle. Eikä jälkeäkään raskaasta talvipalttoosta. Minulla on nyt ylläni hihaton kukkamekko ja New Yorkia, ja ne sopivat mainiosti yhteen.

New York Cityn kanssa tällä tuoksulla sen sijaan on vain vähän yhteistä. Manhattania pyörittää raha, joka saa usein julkeita ilmiasuja. Tyyli ja raha eivät useinkaan kulje käsikkäin. New York kesäkuumalla haisee jätteiltä eikä tarvitse olla kummoinenkaan guru spotatakseen siellä jyrsijän esimerkiksi juoksemassa lempiravintolansa keittiön ovesta sisään. (Haluatteko kirjallisuusviitteen? Ette.) Oman kotini vaatimattomasta ruokatarjonnasta nirsoille manhattanilaishiirille kelpasi vain Fazerin Wiener Nougat.

Nicolaïn New York henkii vanhan maailman eleganssia. Se on kevyt, tyylikäs ja ironinen.

Taustalla on ehkä keskitysleiri tai pari, mutta elämä jatkuu.

Jos tapaat tämän jossain Manhattanilla, veikkaan että Neue Galerien kahvilassa.

Kiitos, Luca-setä!

PS Liity mukaan haasteeseen! Tsekkaa Lucan suositukset ja valitse oma ristiinpukeutumistuoksusi.

Lue loppuun